Ennen en ajatellut olevani poikkeava. Olin tietysti suomenruotsalainen, joka joissakin herätti kummastusta, mutta noin pääperiaatteelisesti koin olevani tyypillinen enemmistön edustaja. Olin paljasjalkainen helsinkiläinen, kaksikielinen, inhimillisyyttä kunnioittava Suomen kansalainen.

Sitten tapasin miehen. Ulkomaalaisen miehen. Ihastuimme, ruvettiin hengailemaan, styylaamaan, seukkaamaan, jopa avo-asumaan.

Ja tämä muutti kaiken. Ei niin, että mieheni jotenkin olisi kertonut kokevansa itsensä erilailla kohdelluksi, ei ollenkaan. Mies oletti tietysti, että kaikki oli normaalia. Itse huomasin eron, pienen ja hienovaraisen, mutta kuitenkin. Jossakin yksi nostettu kulmakarva, tai kenties hieman kärsivällinen hymy. Joskus levoton huokaus tai sivuttava vilkuilu, mahdollisesti arvosteleva katse, ylhäältä alas. Oli miten oli, merkit olivat selvät. Huomasin olevani erilainen, leimattu.

Olin kuvitellut, että ranskalaisuus on ”très chic”, jotenkin hienoa, modernia, tyylikästä. Olin selvästi ajasta jäljessä.

Nykyisin etelä-eurooppalainen ulkonäkö voi merkitä ihan mitä tahansa.

Tämän päivän trendi tuntuu olevan puhutella ulkomaalaisilta näyttäviä ihmisiä englanniksi. No, mikäpäs siinä, ystävällistä ja kohteliasta, tietysti. Toisaalta, jos eksoottiselta näyttävä henkilö vastaa sujuvalla suomen kielellä olisi mahdollisesti kohteliasta ja ystävällistä jatkaa suomeksi. Useat sivistyneet, koulutetut, työssä käyvät ja veroa maksavat muualta tulleet ihmiset ovat tehneet valtavan ponnistuksen, opetelleet suomen kielen ihan vain kunnioituksesta meitä kohtaan.

On maahanmuuttajia, ulkomaalaisia ja turisteja. On eroja, ainakin asenteissa. Huumorilla yleensä pärjää. Useat ovat ne hetket, jolloin nauru on ollut herkässä, ainakin jälkeenpäin. Tyypillinen tilanne syntyy hieman hienostelevissa kahviloissa ja ravintoloissa. Miestäni lähestytään turistina, englanniksi. Hän vastaa suomeksi. Tarjoilija/hovimestari jatkaa englanniksi, saattaa jopa suositella jotakin hyvin suomalaista. Mieheni jatkaa suomeksi, saattaa esimerkiksi kertoa, että juuri tämä kyseinen herkku on hänelle hyvin tuttu ja mieluinen. Ja hänelle vastataan kohteliaasti – englanniksi…

Toinen tyypillinen tilanne syntyy virastoissa ja laitoksissa. Joku aika sitten minulla oli mielenkiintoinen kokemus. Keskustelin työn merkeissä kasvotusten eräiden virkailijoiden kanssa. Kyse oli informaation vähyydestä, kerroin vaikeuksista löytää tietoa lasten iltapäiväkerhoista ja niihin ilmoittautumisesta. Keskustelu oli teoreettinen, mistä paikkaa haetaan, mitkä ovat vaihtoehdot yms. Minulle selitettiin hitaasti ja ystävällisesti miten nettiin mennään, mitkä ovat polut, mistä mikäkin löytyy, mitkä lapsen oikeudet ovat. Lopuksi sanottiin, että tämä valitettavasti ei ole maahanmuuttajalle helppoa. Vasta myöhemmin ymmärsin, että ulkonäköni perusteella oltiin oletettu minun olevan muualta tullut.

Askel kerrallaan etenen kummastellen ihmisten syvään juurtuneita olettamuksia.

Lähikaupassamme eräs kanssa-asiakas, asiallisesti pukeutunut nainen huusi miehelleni: Pidä hajurako! Täysin ymmällään ollut mies kysyi mitä väärää hän oli tehnyt. Nainen ilmoitti, että oli tungeksinut hänen tontilleen, tullut liian lähelle, nainen ei voinut sietää sellaista käytöstä, ainakaan siksi, että miehellä tietysti oli vähintäänkin jotakin mielessä. Loukkaukset kaikuivat pienessä kaupassa, tilanne oli todella nolo. Menin naisen luo ja kerroin olevani perheeni kanssa ostoksilla. Nainen katsoi minua, katsoi tyttöä, katsoi miestä. Ja rupesi selittämään. Tilanne oli entistä nolompi.

Askel kerrallan astelen kohti uusia kokemuksia suvaitsevaisuuden portaikolla. On hienoa oppia uutta, on ihanaa huomata oman ymmärryksen kasvavan.