Pienenä koululaisena pidin erittäin paljon syksyistä, varsinkin sateisista sellaisista. Minulla joko oli kumisaappaat, tai sitten ei ollut, mutta tykkäsin hypätä vesilätäköissä. Nautin pimeistä aamuista, ne tuntuivat kodikkailta ja ystävällisiltä. Ikkunoitten valot heijastuivat kauniisti katujen mustaan märkyyteen.
Bussi- tai ratikkamatka kouluun oli usein elämys. Märkä sää teki ihmisten vaatteista haisevat. Vaatteet olivat sen aikaisia, tietty. Aikuisten päällysvaatteet olivat usein villaa, nahkaa, turkista. Lasten vaatteet saattoivat olla enstexiä, tai jotakin muuta käytännöllistä. Kaikkia vaatteita käytettiin vuosikausia ja kun jäivät yhdeltä lapselta pieniksi seuraava sai ne käyttöön. Vaatteita pestiin harvoin, että ne ei kuluisi. Peseminen oli hankalaa, vaatteet piti viedä kemialliseen pesuun. Märkänä ne sitten haisivat.
Vanha hiki, tupakka, eilinen ruoka. Nyrpistin nenääni ja katsoin keskittyneesti ulos kosteansumuisesta ikkunasta. Olin lapsi, joten minun kuului väistää muita. Lopuksi olin väistänyt niin paljoin kuin pystyn, olin keskioven kohdalla olevassa kolossa ja minua tönittiin vielä lisää. Muovinen takkini oli ruskea ja yritti näyttää nahkaiselta, päässäni oli takin kanssa yhteen kuuluva muovinen hattu. Käsinkudotut raidalliset sormikkaani tuoksuivat hevoselta. Bussi pysähtyi ja ihmisiä poistui, veivät melkein minut mukanani, mutta pidin lujaa kiinni tangosta. Ovet sulkeutuivat äänekkäästi ja kyynärpääni jäi oven väliin.
Pelästyin ja huusin. Vierelläni olevat kanssamatkustajat katsoivat minua vihaisesti, kunnes eräs tummanvihreään Loden-takkiin pukeutunut mies huomasi tilanteen ja huusi kuljettajalle ”Pysäyttäkää auto, avatkaa ovi, lapsi on jäänyt oven väliin!”. Kuljettaja jatkoi matkaa. Tunkkainen haju paheni mädäntyneen kananmunan hajuksi. Joku oli ilmeisesti todellakin pelästynyt.
Kyynärpääni mahtui juuri kumitiivisteiden väliin. Sitä ei sattunut pahasti, mutta en pystynyt liikkumaan. Bussissa ihmiset huusivat, ja kuljettaja jatkoi matkaa. Vierelläni olevalla vanhemmalla rouvalla oli silkkihuivi tuperattuijen, harmaiden hiuksien päällä. Hän silitti käsivarttani nahkahansikkaallaan. Olin puristuksessa joka puolelta, ja rupesin miettimään valtavaa värikynälaatikkoa, jonka olin nähnyt Stockmannilla. Se oli joululahjatoiveeni. Kynät olivat värien mukaan kahdessa kerroksessa koristellussa peltilaatikossa. Kannen lokerossa oli puinen teroitin.
Lopulta bussi pysähtyi pysäkille Topeliuksenkadulla. Ovet avautuivat linkkuveitsimaisesti, ja minä putosin tungoksessa kadulle. Polveen sattui, mutta herra Loden nosti minut ripeästi jaloilleni. Jätti minut seisomaan jalkakäytävälle ja meni takaisin bussiin. Katsoin ympärilleni. Pysäkki oli tuttu, tässä vaihdoin usein bussia. Takanani olevan vaalean ruskehtavan talon ikkunalautoja oli koristettu mustilla kuvioilla. Ne näyttivät kirjaimilta. Luin UNUNU, UNUNU. Satoi aika kovaa. Tänään minulla oli kumisaappaat. Palelin, koska muovinen takkini oli ohut. Olin tottunut palelemiseen, enkä välittänyt siitä.
Kaikista ihaninta sateisissa syksyissä oli koulun piirustustunnit. Maalasimme vesiväreillä. Pulpettien päällä olivat isot alustat. Meillä oli märät paperit ja juoksevat värit kupeissa. Värejä oli kolme; punainen, sininen ja keltainen. Ne sekoittuivat kauniisti, muodostivat lilaa, violettia, vihreätä, turkoosia, oranssia. Perusvärit pysyivät laidoilla puhtaina, kirkkaina. Teimme väreihin kuvioita kuivilla siveltimillä. Luokassa tuoksui vesiväri, kosteat villasukat ja ikkunalaudalla olevan kynttilän steariini.
Kotona söimme aina samaan aikaan, tasan viideltä. Viideltä syötiin myös tänä syksyisenä tiistaina. Suurehko perhe, monta lasta, heidän kavereitaan, muutama aikuinen, muutama vieras. Kaikilla oli ollut tapahtumia, ja kaikki olivat tietysti olleet enemmän tai vähemmän märkiä. Keskustelut aaltoilivat laidasta laitaan. Söimme tomaattikeittoa ja uunissa tehtyjä juustoleipiä. Jälkiruokana oli pannukakkua ja hilloa. Ulkona satoi vielä, ja ikkunat valuivat kosteutta. Rappukäytävässä oli erivärisiä sateenvarjoja kuivumassa.
Seuraavana aamuna menin ratikalla kouluun, vaihtelun vuoksi. Näin matkalla yhden sairauskohtauksen, ja näin ambulanssin saapuvan piipaapiipaaten paikalle. Satoi hieman, ilmassa oli lumen tai loskan tuntua. Minulla ei ollut kumisaappaita, jalassani oli veljeni ostamat kauniit, mutta hankaavat harmaansiniset Mantovani-mokkakengät. Takki oli sama kuin edellisenä päivänä. Toivoin, että minulla olisi ollut samanlainen vaaleanpunainen pörrötakki kuin edessä istuvalla tytöllä. Ratikassa oli eräs poika, joka pussasi minua poskelle. Punastuin, ja kikatin. Ikkunoitten valot heijastuivat kauniisti katuun ja ratikan sumuiset ikkunat tekivät valoilmiöistä upeat. Tästäkin päivästä oli tulossa hieno.