Haluan tunnustaa jotakin. Olen rakastanut Ranskaa koko ikäni. Salaa, koska on ollut kiusallista rakastaa jotakin, jota ei ymmärrä. Olen maistellut makuja, haistellut tuoksuja, ihaillut kieltä. Ranska on tuntunut niin äärimmäisen hienostuneelta, niin très élégante:lta, niin kaukaa ihailtavalta. Olen katsellut kuvia, olen nähnyt kauniita maisemia, upeita kaupunkeja, turkoosia merta, valkoisia alppeja. Päässäni olen kuunnellut, rrrrrr’ät ovat pyörineet pehmeästi ja kielen rytmi on sointunut kauniisti.

 Olen muutaman kerran matkustanut Ranskaan ja Ranskassa. Ja tuntenut itseni ulkopuoliseksi, hölmöksi tunkeilijaksi, sellaiseksi, joka ei koskaan saavuta riittävää tyylitajua tai tarpeeksi sisäänrakennettua vuosituhansien aikana geeneihin kehittynyttä kulttuuria. Olen yksinkertaisesti tuntenut itseni täydelliseksi juntiksi.

Ranskalaiset ovat jotenkin itsestään selviä, pukeutuvat hyvin, huolitellun modernisti, liikkuvat pitkin askelin tyytyväisen näköisesti, puhuvat, ottavat kantaa, eivät peittele tunteitaan. Minä olen ollut erilainen.

Myös ratsastus on kaunista Ranskassa. Hevoset ovat jaloja, upeita, jalostettuja, täydellisiä. Ranskalaisista hevosista sanotaan, että ovat hankalia, vaikeita suustaan, luonteeltaan, että eivät siedä ratsastusta. No, ranskalaiset ovat ranskalaisia, niin hevoset kuin ihmiset. Kaipaavat tiettyä mielenvapautta ja pitävät temperamenttisista keskusteluista. Ja liitelevät pitkin askelin, yli esteiden, pitkin katujen.

Viime talvena minulla oli käänteentekevä kokemus. Matkustin Ranskaan ja Ranskassa ranskalaisen seurassa. Oh boy, mikä elämys, mikä mullistavan ihana, täydellisen fantastisten retki historiaan, nykypäivään, ruokakulttuuriin, taiteen maailmaan! Huh. Ranska tulkattuna on todella magnifique, voihan veljet ja siskot, suosittelen!

Ranskassa kaikki vaikuttaa liittyvän johonkin, ja ennen kaikkea Louis IV:aan. Siellä täällä kaikkialla. Minua kiinnostaa hieman tuo Ludde, olikohan hän itsestään selvästi hyvän näköinen, vaikuttikohan hän muotiin ja pukeutumiseen, olikohan hän mukava, kiltti, tyylikäs, kohtelikohan hän hyvin kanssaihmisiään? Miten hän suhtautui naisiin? Köyhiin?

Vaikutti ainakin rakentamiseen ja kulttuuriin. Thank you Louis, we so appreciate you!

Pitkästi Ludden ajan jälkeen vuosi vaihtui. Tuleva oli 2013. Tämän sain kokea Lillessä, Pohjoisranskassa. Vuoden 2012 viimeinen päivä oli 14 astetta lämmin ja aurinkoinen. Nurmikot viheriöivät smaragdinvärisinä. Puutarhoissa lentelivät vihreitä papukaijoja. Tuoksu oli varhaissyksyinen.

Sain ruusuja, hempeän vaaleanpunaisia. Minulle tarjottiin samppanjaa, hummeria, hanhenmaksaa, juustoja. Pöytä oli katettu taivaallisen kauniiksi. Tunnelma oli ainutlaatuinen, ihmeellinen. Olin kuin eri planeetalta kielikyvyttömyyteni takia, silti tunsin olevan osa tätä kaunista tapahtumaa.

Seuraavaksi sain kokea Pariisin, rakkauden kaupungin. Suurkaupungin kaikilla mausteilla höystettynä. Pariisin nähtävyydet, sen ihmiset, kaupungin tuoksu. Ja taustalla koko ajan läsnä oleva historian humina. Mielikuvat hevosista, kärryistä, knallipäisistä miehistä ja silkkipukuisista madameista sointuivat mutkattomasti kaduilla kiitelehteviin urheiluautoihin. Chanson d’amour, Edith Piaf, ihan kaikki mitä ikinä olin kuullut tai lukenut Pariisista oli tässä, mutta eri tavalla, todellisena, ihan oikeasti aitona.

Oi, olen kävellyt Pariisin keskustaa ristiin rastiin ja laidasta laitaan, olen ihaillut, ihmetellyt ja yrittänyt sisäistää. Olen nähnyt tuhansia euroja maksavia tavallisen näköisiä merkkivaatteita, olen juonut viiniä terasseilla, olen kävellyt Champs Elysées:llä. Olen kokenut taidetta, niin monimuotoisena, etten osaa sitä sanoin kuvailla. Rakennuksien kulmakivistä maalauksen mestareihin, ranskalaisista eliittisistä, korkeasti koulutetuista taiteilijoista elämän koulua käyneisiin aboriginaalitaiteilijoihin.

Olen syönyt kiinalaisessa ravintolassa Pariisin kiinalaisessa kaupunginosassa. Sinne en kävellyt, sinne matkustimme metrolla. Tulin ylös tunnelista aivan toisenlaiseen maailmaan. Korkeita kalpeita kerrostaloja, jotenkin todella hiljaista, ei kauppoja, ei mitään. Seuraavassa korttelissa urheilumaisen nuorekkaasti pukeutuneita nuoria aasialaisen näköisiä tyttöjä. Tuntui nololta kävellä näitten itseään myyvien teinityttöjen ohi onnellisesti käsi kädessä. Keskityin eteeni ilmestyneisiin neonvaloihin, edessäni oleviin useisiin ravintoloihin.

Ranska ranskalaisittain jätti minuun suuren kaipuun. Totta tosiaan, kokemus oli fantastinen. Haluaan lisää, Ranskaa tahdon kokea enemmän ja joka kulmasta. Haluan purjehtia avomerelle tunnelmallisesta satamakaupungista. Haluan nähdä laventelipeltoja. Haluan ratsastaen tutustua etelän viinilaaksoihin. Haluan nähdä taiteiloijoita työskentelemässä, kuulla laulua, katsella tuulivoimaloita. Haluan maistaa valkosipulia aivan tuoreeltaan, haluan inspiroitua, haluan päästää irti sieluni, haluan olla elämäntaiteilija. Haluan. Ranskaksi.