PYSÄHDYS OSA II: PAUL JA ELEGANTTI TUOLI

paulPaul syntyi Irlannissa, pienessä kylässä lähellä Kilkennyä. Kaikkialla laidunsi lehmiä, lampaita ja hevosia. Asiat tehtiin täsmälleen samalla tavalla kuin isoisän aikaan. Juotiin teetä vanhoista, halkeavista teekupeista. Ratsastettiin kouluun poneilla. Käytettiin tweedtakkia ja kumisaappaita. Lyötiin vetoa, pelattiin kortteja, keskusteltiin eläinten siitosominaisuuksista. Ja katseltiin tyttöjä salaa pensasaitojen takaa.

Paulin olo oli usein hieman epämukava. Hän oli herkkä, ja pelästyi ronskeista otteista. Hänen huumorintajunsa oli hiljainen, pehmeä. Irlannissa naurettiin kunnolla. Paul kaipasi rauhaa, hiljaisuutta. Hänellä oli taipumus haikeuteen. Paul rakasti eläimiä, varsinkin hevosia. Ratsastaessa ujous katosi, teki pojasta kykyihinsä luottavan nuoren miehen.

Paulin setä kasvatti hevosia. Paul ratsasti niillä, oli ensimmäinen ihminen niitten elämässä. Hevoset olivat nuoria, kouluttamattomia, nopeita, vahvoja, ne olivat luotuja hyppäämään, ne olivat jaloja, villejä, vapaita. Niitä piti ymmärtää, ihailla, herkällä tavalla kunnioittaa. Paul kuunteli eläimiä, seurasi liikettä tasapainossa ja saavutti eläinten luottamuksen. Paul kilpaili menestyksekkäästi, mutta aina yhtä vaatimattomasti. Paras hetki oli kun hevosesta ja hänestä tuli yksi, yhdessä ylittivät itsensä, yhdessä uskalsivat lentää.

Henry-setä oli tyytyväinen, möi hevoset hyvään hintaan ja kasvatti taas uusia. Paul suri jokaista menetettyä sielunveljeä, jokaista ystävää, jokaista katkennutta yhteisymmärrystä. Eräänä päivänä hän sai tarpeekseen ja lähti, päätyi Lontooseen. Sai stipendin, otti ihan minkä tahansa mahdollisuuden. Ja päätyi opiskelemaan klassista balettia.

Suuren kaupungin ihmiset olivat erilaisia, vieraita. Kaikki vaikutti muoviselta, kovalta, teennäiseltä. Oli punk, oli teddyboys. Oli tappeluita, pubeja, värjättyjä hiuksia, hakaneuloja. Oli androgyynius, oli kaupunkilaisuus. Paul ei viihtynyt, ei pärjännyt, tunsi olonsa kivikausiaikaiseksi. Kaikki oli kummallista, mutta gay-baareista Paul löysi hengähdyspaikan. Niissä oli ihan OK olla outo.

Elämä vei Paulia eteenpäin. Hän sai jatkostipendin, pääsi Wieniin. Jatkoi opiskeluitaan, kaipasi hevosia, elämäntilaa, kommunikaatiota. Paul oli huomaamattaan kaupunkilaistunut, oli nykyisin trendikäs, rennosti tyylikäs. Tummat ja punertavat hiukset olivat pidentyneet ja kaulaa somisti leveähkö kullanvärinen ketju.

Paulin olemuksessa oli lumoa. Hänen kissamaiset, vihertävät silmät vangitsivat kaikki. Paulin hoikka vartalo kehittyi entistä lihaksikkaammaksi. Paul hurmasi, liikkui pehmeästi, säilytti ujoutensa. Paulissa oli magiaa.

Cedrik oli rikas. Hänellä oli kymmenkunta kansainvälisen tason estehevosia ja voittoa tuottava talli Tanskassa. Cedrikin intohimo oli hevosten lisäksi ooppera ja baletti, tai lähinnä tanssijat ja laulajat. Cedrik piti rytmistä, luovuudesta, liikkeiden sulavuudesta. Cedrik näki Paulin ja halusi toteuttaa unelmansa, halusi kehittää esteratsastusta taiteeksi, oopperaksi, baletiksi, henkeäsalpaavaksi kokemukseksi.

Niin Cedrik osti Paulin. Teki tarjouksen, lirputteli vähän, mutta vähemmän kuin mihin oli varautunut. Paul allekirjoitti sopimuksen, lupautui ratsuttajaksi, vaikka ei ollut nähnyt hevosia vuosiin. Oli valinnan paikka. Paul keskeytti tanssijanuransa. Taisi samalla lupautua Cedrikin rakastajaksikin, vaikka sillä ei niin väliä ollutkaan. Cedrik oli komea, tumma, pitkänhuiskea, herkän näköinen, aistikas. Asiat olisivat voineet olla huonomminkin.

Business is business, anyway. Vaikkakin taidetta, tai unelma taiteellisesta mahdollisuudesta, silti businessta. Paul ei ollut riittävän hyvä, eikä riittävän julma, ei riittävän fiksu, eikä edes riittävän kaunis. Cedrik niiiiiiin kyllästyi jatkuviin epäonnistumisiin. Teki tapansa mukaisen pikkurilliliikkeen korostaakseen kyllästymistään. Pyysi Paulia lähtemään ASAP. Teki kuitenkin palveluksen ja soitti ystävälleen Suomessa.

Suomi on erilainen maa. Ainakin hevosihmisen näkökulmasta. Paul siirtyi takaisin tanssin pariin, ja tanssi itsensä suomalaisten sydämiin. Hän oli erilainen, sopivasti taiteellinen, sopivasti siro, sopivasti kansainvälinen. Lehdet kirjoittelivat hänestä, häntä haastateltiin telkkariin, radioon, hän oli jatkuvasti esillä.

Sisällään Paul kärsi valtavasta häpeästä. Kaukana oli itsetunto, laatu ja tyyli. Paul elätti itsensä tanssimalla ravintoloissa, lavoilla, laivoissa. Heilutti lanteitaan, vinkkasi silmää. Hän esiintyi maan menestyvien bändien visuaalisena lisänä, ja hän oli loistava kontrasti raskaalle musiikille.

Espanjalaista sukua oleva Teresa ilmestyi Paulin elämään sattumalta, he tapasivat jossakin tilaisuudessa ja päätyivät samaan hotellihuoneeseen. Kaunis, hohtava, ihana, rikas Teresa harrasti kilparatsastusta ja opiskeli kuvataidetta. Suomessa häntä kiinnosti arkkitehtuuri. Paulia kiinnostivat Teresan hevoset.

Kaunis nuoripari avioitui, hankki yhteisen kodin ja koiran. Pitivät kutsuja, kävivät tilaisuuksissa, konserteissa, olivat sosiaalisia.

Paul ajautui kuitenkin kaksoiselämään. Ensin vähän leikkimielisesti tunnustellen. Vähän kokeilemalla rajoja, vähän vaihtelua tarvitsevana, vähän jännitystä kaipaavana. Cedrikin anteeksipyyntö imarteli Paulia. Tuntui hienolta, että vanhempi mies matkusti Suomeen varta vasten häntä varten. Leikki oli kuin nuoralla käveleminen. Paul piti kutkuttavasta jännityksestä. Cedrik oli vaarallinen, omistavainen, sitova. Paul luuli pärjäävänsä, hallitsevansa maestroaan.

Joka aamu Paul heräsi naisen pehmeään kutsuun. Nainen, ärsyttävän hyvällä tavalla itsestään huolta pitävä, nainen, kaunis kuin tropiikin yö. Naisellisella tavalla hyväkuntoinen, naisen tavalla tietävä, naisellisesti pehmeällä tavalla puhuva, naisellisella tavalla kaiken tilan täyttävä.

Paul ei tahtonut Teresalle pahaa. Välillä kuitenkin tuntui, että hän vihasi vaimoaan. Teresa aiheutti olemuksellaan Paulille huonon olon. Tumma nauru, isot rinnat, kädet kaikkialla, nainen, aina vaatimassa, alleviivaamassa. Paul oli yrittänyt, olisi halunnut selittää. Oli melkein avannut suunsa, mutta ei kyennyt, ei koskaan uskaltanut. Teresan vartalo, Teresan tuoksu, Teresan hiukset. Paul ratsasti, ajatteli ”huomenna”.

Lähti sitten noin vaan. Pois. Ikuisiksi ajoiksi, pois, pois, pois. Eräänä aamuna. Jäljelle jäi kuoppa lakanaan, ja huono omatunto. Seurauksena tuli takaa kiitävä romahdus. Ahdistus vaikeutti hengittämistä, nukkumista, syömistä. Paul yritti pakoon, juoksi kovaa kaarteeseen, halusi pois, halusi pilveksi taivaalle.

Cedrik ei ottanut koppia, parisuhde ei kertakaikkisesti ollut hänen juttunsa. Paulilla oli vapautensa, ehkä he törmäisivät uudestaan, ehkä ei. So long my baby, take care.

Paul pelkäsi nyt. Enemmän kuin koskaan aiemmin. Pelkäsi yksinäisyyttä, epäonnistumista. Yritti takaisin Teresan luo, soitti ovikelloa. Kukaan ei avannut. Bruno ei haukkunut. Paul soitti uudestaan. Paul soitti puhelimella. Ei vastausta. Soitti uudestaan. Ja uudestaan, ja uudestaan. Ei vastausta.

Lopulta hän päästi itsensä sisään avaimella. Lempeä iltainen syysvalo ja pehmeä musiikki täyttivät asunnon. Paul hiipi hiljaa kohti valtavaa parisänkyä. Se oli tyhjä. Hän tunnusteli viininpunakukallista pussilakanaa käsillään. Peitto oli kylmä, sileä, pedattu. Nätisti taitettu sivuun. Alla oleva vihreä lakana oli sileä, sekin. Kuoppa oli poissa.

Jotakin outoa, kostea tunne selkäytimessä, limainen, likainen. Pulssi kiihtyi. Paul kuunteli musiikkia, kaunista, mahdollisesti Philip Glass. Hiljainen narina musiikin takaa, toinen ääni, asiaankuulumaton. Paul valpastui. Nousi, liikkui kohti olohuonetta. Pysähtyi äkillisesti. Kristallikruunun alla roikkui ihminen, liikkui hitaasti edestakaisin. Ilta oli hämärä, Paul ei nähnyt kunnolla, lähestyi varovasti. Näki omat kenkänsä, näki farkkujalat. Katsoi ylöspäin, valtava naama, jättiläismäinen hymyilevä suu. Ilmapalloihminen. Paulin vaatteissa. Paulin päässä pyöri, maailma pyöri. Ei voinut pidättää, oksensi lattialle. Ja poistui huoneesta peruuttamalla.

Paul pakeni keittiöön. Kyyneleet valuivat silmistä. Paul huusi sisällään, tiesi huudon olevan päässä. Romahti elegantille tuolille. Sytytti tärisevin käsin vihreään pulloon työnnetyn kynttilän.

Annonser

Om mia bergenheim

Välkommen till paintaword! Här målar jag världen med ord i en härlig blandning av känslosam livslust, bubbel, humor, psykologiska vibrationer, svåra teman och mycket däremellan.
Det här inlägget postades i Uncategorized. Bokmärk permalänken.

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s