Kirjoittanut Helmi Leraillez, 10-v. Av Helmi Leraillez, 10 år (svensk översättning underst)
Helmi ja Ville
LUKU 1 TAPAAMINEN
Oli pimeää ja tunkkaista, en tiennyt missä olin ja yhtäkkiä huomasin olevani roistojen keskellä. Ne katsoivat minua oudolla ilmeellä, olin niin peloissani, että en voinut liikkua enkä puhua. ”Anna rahat!” ”E…e…ei minulla ole rahoja.” sanoin värisevällä äänellä. ”Anna ne muuten joudut leijonien ruuaksi.” Samaan aikaan leijonat karjuivat häkeissään. ”ANNA RAHAT!”
En suostunut kyllä vieläkään antamaan rahoja. Silloin näin pitkän varjon ihan kuin lentävän makkaran. Sillä samalla hetkellä rosvot hävisivät, kun tuhka tuuleen. Kuului outo ääni. ”Onko kaikki hyvin.” ”O…o…on, ainakin luulisin niin. Kuka olette?” kysyin pelokkaalla äänellä. ”Nimeni on Ville, kutsutaan myös Viltsuksi, Valtsuksi tai jopa SUPERSANKARIKSI!” ”M…m…mutta olet KOIRA!” ”Niin olen, mutta olen superkoira ja olen myös mäyräkoira mutta olen erikoinen sellainen. Olen jonkunlainen poliisikoira, vaikka olenkin tällainen. Näin sinut vaarassa ja riensin apuun.” ”Ymmärrän, mutta olet outo poliisikoira minun mielestäni.” ”Niin, kaikki sanovat samaa, vaikka pelastan niiden hengen.” sanoi mäyräkoira surullisesti. ”En tahtonut loukata!” sanoin epätoivoisesti mutta mäyräkoira oli jo lähtenyt pois. Kävelin kotiin surullisena, sillä ajattelin vain sitä mäyräkoiraa joka pelasti henkeni. Kun tulin kotiin, menin suoraan sänkyyn. Äiti kysyi ”Mikä sinulla on hätänä?” ”Ei mikään.” Sillä samalla hetkellä äiti jätti minut rauhaan. Aamulla kun heräsin, niin yöpöydälläni oli kirje.
Hei
olen pahoillani, että olin niin röyhkeä sinua kohtaan. Pahoittelen kovasti. Etsin kollegaa joka olisi hauska ja kokenut, olit eka joka tuli mieleeni. Toivon että suostut. Jos suostut, niin tule tänään illalla talosi katolle. Siellä odotan minä.
T: Ville
Olin niin hämmästynyt, että en malttanut odottaa iltaa. Heti kun ilta hämärtyi, menin talon katolle. Tuuli puhalsi, oli niin pimeää, että en edes nähnyt omia varpaita. Mutta silti näin mustan varjon joka oli pitkä ja pieni. Kuului ääni ”Tulit sittenkin! Odotin sinua pitkään, ryhdytään heti hommiin. ” ”A…a…anteeksi MITÄ! Et varoittanut, että me selvittäisimme jotain rikosta jo nyt!” ”No kyllä työt joskus on pakko aloittaa.” sanoi mäyräkoira naurahtavalla äänellä. ”Aloitetaan studiosta. Se on erittäin salainen, pidä se omana tietonasi.” Kun pääsimme, studiolle Ville näytti minulle salaisen rikoksen, joka meidän piti selvittää.
LUKU 2 TEHTÄVÄ
Kävelimme kadulla, oli suuri hiljaisuus, en tiennyt mitä tehdä eli olin hiljaa. ”Tule!” mäyräkoira sanoi. Menin häntä kohti hiipien. ”Mitä me oikein teemme?” kuiskasin hiljaa. ”Shhhhhhhh!” sanoi mäyräkoira. ”Olemme salaisella asialla, kutsumme Vini-hevosta ja Donna-koiraa, sillä ne auttavat meitä salaisessa tehtävässämme.” ”Jaa” sanoin tylsistyneesti. Yhtäkkiä käännyin ja säikähdin suunnattoman paljon, näin edessäni valkoisen hevosen ja ruskean koiran.
”Ryhdytään heti hommiin.” Menimme talliin, josta oli kuulema varastettu hevosia. Näimme oudon varjon, joka lähestyi erästä hevosta. Se oli se varas. Hän otti nopeasti varasvälineet esiin ja aloitti projektin. Sitten kun varas oli valmis, niin hän lähti matkaan. Lähdimme heti hänen perään. Kun olimme päässeet vähän matkaa, niin Ville huomasi unohtaneen salaisen viittansa, jolla pystyi muuttumaan näkymättömäksi. Hän ohjasi meidät paikkaan missä meidän piti odottaa silla välin, kun Ville haki viittansa. Vähän ajan päästä, kun Ville tuli takaisin, niin olimme hävinneet. ”Mitä!” Ville huusi, ”onhan tämä se oikea paikka mihin minä ne jätin.” Ville oli hirveän stressaantunut sillä ei hän voinut selvittää rikosta yksin. Niinpä hän päätti, että hän etsii ensimmäiseksi meidät ja sitten voimme selvittää rikoksen.
LUKU 3 VOI EI!
Ville käveli vähän matkaa eteenpäin pikku pikku tassuillaan ja sitten hän näki sen… Suuren professori Tulpan tehtaan. Se oli Villen iso vihollinen. Ville otti heti salakiikarit esiin ja tähyili professorin tehtaan ikkunoista, että oliko hänen ystävänsä siellä. ”Voi ei!” Ville huudahti. Olimme siellä, sellaisissa häkeissä. Ville otti jalat alleen ja lähti juoksemaan kohti tehdasta. Hän keksi samalla suunnitelman, miten voi pelastaa minut, Donnan ja Vinin. Hän pääsi vihdoinkin professorin tehtaaseen ja ryhtyi toimeksi. ”Noniin nyt pitää toimia. Aloitetaan vaikka siitä että yritän löytää avaimen häkkeihin”. Ville oli varuillaan ja samalla kun professori nukkui päiväunet, niin Ville pikku pikku tassuillan otti avaimet ja meni häkkien luo. ”Onneksi tulit hakemaan meidät!” kuiskasin hiljaisesti. Ville avasi nopeasti häkkien ovet ja vapautti meidät. Kun professori vielä nukkui, niin lähdimme koko tehtaasta ja menimme minun katolleni.
luku 4 HEI HEI!
Kun olimme taloni katolla, niin oli aika hyvästellä Donna ja Vini. Villen voin nähdä milloin haluan koska olen sen kollega, Vini ja Donna oli eri asia. Sanoin hei hei Vinille ja Donnalle, sitten Ville saattoi minut kotiovelleni. ”Huomenna on sitten uusi tehtävä!” sanoi Ville. ”Niin” sanoin naurahtavalla äänellä. Sanoin Villellekin heipat ja menin nukkumaan.
Sillä välin…
Kun professori Tulppa heräili päiväuniltaan ja meni katsomaan vankeja. ”Mitä ihmettä, vangit ovat hävinneet!” Kun hän vihdoin tajusi, että Ville oli pelastanut ne niin hän huusi niin kovaa että koko metsä kuuli.
SUPERHJÄLTEN
KAPITEL 1 MÖTET
Det var mörkt och unket, jag visste inte var jag var och plötsligt märkte jag att jag var bland skurkar. De tittade på mig med underliga miner, jag var så rädd att jag varken kunde röra på mig eller prata. ”Ge pengarna!” ”Ne..ee..ej.. jag har inte pengarna” sa jag med darrande röst. ”Ge dem eller så blir du lejonmat”. Samtidigt röt lejonen i sina burar ”GE PENGARNA!”
Jag gick inte ännu heller med på att ge pengarna. Då såg jag en lång skugga, alldeles som en flygande korv. I samma stund försvann skurkarna som bortblåst aska i vinden. En underlig röst hördes. ”Är allt bra.” ”Vem är ni?” frågade jag med ängslig röst. ”Mitt namn är Ville, man kallar mig också Valle eller till och med SUPERHJÄLTEN!” ”Mm…mee…eeen du är en HUND!” ”Ja, det är jag, men jag är också en superhund och också en tax men en speciell sådan. Jag är en slags polishund även om jag är sådan här. Jag såg dig i fara och störtade till undsättning.” ”Jag förstår, men jag tycker att du är en konstig polishund.” ”Ja, så säger alla trots att jag räddar deras liv.” sa taxen sorgset. ”Jag ville inte såra!” sa jag desperat men taxen hade redan gett sig av. Jag gick hemåt ledsen till mods för jag tänkte bara på taxen som räddade mitt liv. Då jag kom hem lade jag mig direkt. Mamma frågade ”Vad har du för bekymmer?” ”Inget alls.” I samma stund lämnade mamma mig i lugn och ro. Då jag vaknade på morgonen fanns ett brev på mitt nattygsbord.
Hej
jag är ledsen att jag var så dum mot dig. Jag beklagar djupt. Jag ville hitta en rolig och erfaren kollega och du var den första jag kom att tänka på. Jag hoppas att du går med på det. Om du gör det, kom ikväll till taket på ditt hus. Där väntar jag.
H: Ville
Jag var så förvirrad att jag inte orkade vänta till kvällen. Vinden ven, det var så mörkt att jag inte kunde se mina tår. Men ändå såg jag en mörk skugga som var lång och liten. En röst hördes ”Du kom ändå! Jag väntade länge på dig, vi börjar genast med jobbet.” ”Fö…öööör…låt VAD! Du varnade inte att vi ska reda ut något brott redan nu!” ”Nå, någon gång måste man börja arbeta.” sa taxen med skratt i sin röst. ”Vi börjar i studion. Den är ytterst hemlig, håll informationen för dig själv.” Då vi kom till studion visade Ville mig det hemliga brottet som vi skulle ta itu med.
KAPITEL 2 UPPGIFTEN
Vi promenerade på gatan, en stor tystnad rådde, jag visste inte vad jag skulle göra så jag var tyst. ”Kom!” sa taxen. Jag närmade mig honom smygande. ”Vad ska vi egentligen göra?” viskade jag tyst. ”Shhhhhhhhh!” sa taxen. ”Vi är på ett hemligt uppdrag, vi kallar på hästen Vini och hunden Donna, för de hjälper oss på vårt hemliga uppdrag.” ”Jaa” sa jag uttråkat. Plötsligt vände jag mig om och blev vansinnigt skrämd, framför mig såg jag en vit häst och en brun hund.
”Vi kör igång genast.” Vi gick till stallet, där det tydligen hade stulits hästar. Vi såg en diffus skugga som närmade sig en viss häst. Skuggan var tjuven. Han tog snabbt fram sina stöldverktyg och påbörjade projektet. Sedan, då tjuven var färdig, stack han iväg. Vi begav oss genast efter honom. Då vi hade kommit en bit på väg märkte Ville att han hade glömt sin hemliga cape med vars hjälp han kunde förvandla sig till osynlig. Han ledsagade oss till ett ställe där vi kunde vänta medan Ville for efter sin cape. Efter en stund då Ville kom med capen hade vi försvunnit. ”Vad!” skrek Ville, ”det här är ju platsen där jag lämnade dem.” Ville var verkligen stressad för han kunde inte lösa brottet ensam. Så därför bestämde han sig för att leta reda på oss först och så att vi sedan kan lösa brottet tillsammans.
KAPITEL 3 OJ NEJ!
Ville gick en bit framåt på sina pyttesmå tassar och sedan såg han den…. Stora professor Propps fabrik, Villes värsta fiende. Ville tog genast fram sin hemliga kikare och spanade genom fönstren för att få syn på sina vänner. ”Oj nej!” skrek Ville till. Vi var där, i ett slags burar. Ville satte fart och sprang mot fabriken. Samtidigt hittade han på en plan hur han kunde rädda mig, Donna och Vini. Han kom äntligen fram till professorns fabrik och tog itu med jobbet. ”Nåja, nu måste jag fungera. Kanske jag börjar med att försöka hitta nyckeln till burarna.” Ville var på sin vakt och samtidigt då professorn tog sin middagslur tog Ville nyckeln med sina pyttesmå tassar och gick till burarna. ”Tur att du kom och hämtade oss!” viskade jag tyst. Ville öppnade hastigt burarnas dörrar och befriade oss. Då professorn fortfarande sov lämnade vi hela fabriken och gick till mitt tak.
KAPITEL 4 HEJ HEJ!
Då vi var på taket till mitt hus var det dags att ta farväl av Donna och Vini. Ville kan jag se när än jag vill för jag är hans kollega, med Vini och Donna är det annorlunda. Jag sa hej hej åt Vini och Donna, sedan följde Ville mig till min hemdörr. ”I morgon har vi sedan ett nytt uppdrag!” sa Ville. ”Ja” sa jag med skrattande röst. Jag hejade på Ville och lade mig att sova.
Däremellan…
Då professor Propp vaknade ur sin middagslur gick han och tittade till fångarna. ”Vad i all världen, fångarna har försvunnit!” Då han äntligen begrep att Ville hade räddat dem skrek han så hårt att hel skogen hörde det.
paintaword 