Kavereideni pihalta vietiin äskettäin kaksi tuolia. Siis vain kaksi, muut tuolit viettivät sopuisaa yhdessäoloa kauniilla pihalla, ihan kaikessa rauhassa. Ihan silleen nätisti sulassa sovussa pöydän kanssa, todennäköisesti hienoja grillaushetkiä odotellen.

Mutta kaksi tuolia oli pöllitty. Tämä todellakin hämmästytti, miksi ihmeessä? Koirakin nuuhki mietteliään näköisenä jälkiä. Naapurustossa ja kaveripiirissä raaputeltiin päänahkoja ja funtsittiin. Levitettiin sanaa ja ihmeteltiin – mutta tuoleista ei merkkiäkään.

Kevättä oli ollut ilmassa lähes koko talven. Tiedättehän, sillä tavalla uskomattoman lupavaasti, melkein lämpöisesti, ikäänkuin tuoksuvana. Talven viettelevien aavistusten jälkeen maaliskuu puhkesi romanttisuuteen, todellisen rakkauden kaipuuseen. Kyseessä oli aivan ihmeellinen vuosi, sellainen, jossa maaliskuun tunnelmassa oli hitusen lämpimien maiden tyylittelyä. Yht’äkkiä Suomen pimeys oli kuin luotu kuumia kohtaamisia varten.

Tuolien katoamisyönä saattoi olla täysikuu. Kuu saattoi loistaa valtavana pallona, upean keltaisena, oranssin reunoin syvennettynä, maailman sinisensävyiseksi ja varjoja täyteen maalaavana. Se saattoi vaikuttaa intohomoihin, kutkuttaa, kuiskailla, vietellä.

Juuri tuona yönä mahdollisesti kaksi ohikulkijaa pitivät toistensa käsiä. Ehkäpä he suutelivat, tunsivat kenties pienen lemmenliekin jossakin alavatsojensa seutuvilla. Leikkikäämme hieman ajatuksella…

…varjojen syvässä intimiteetissä kaksi ihmistä sulautuu yhteen. Koskettelevat, uppoavat toistensa silmiin. Haluavat enemmän, tutustua, tanssia, mutta ennen sitä antautua houkutukseen. Ihastua, tunnustella, ihailla toisen suun kaarta. Tuntea sydämen paukkeen, tuntea kuumuuden tuoman punan poskillaan.

Tangoon on vielä hetki. Mies hakee ratkaisua.

Siihen tarvitaan kaksi tuolia.

Viereisellä upealla pihalla niitä on ihanasti tarjolla. Romantiikan kaipuuseen tuolit ovat täydellisen sopivat. Sankarimme päättää lainata, ihan vain kauneuden merkeissä. Ei millään pahalla, mutta tarpeeseen.

Kuun yli seikkailee muutama liilahtava pilvi. Talojen takana tumma metsikkö kertoo salaisia satujaan, puiden alla hohtaa lumi. Tähtitaivas kimmaltaa. Jostakin kaukaa kuuluu ambulanssin pii-paa. Vai onkohan se poliisin sireeni. No, mies asentaa daaminsa alle tuolin, tarjoaa vielä piponsa pyllyn lämmikkeeksi. Aamuyössä on tropiikin tuntua.

Loppuyön tapahtumia tämä kuvitteellinen tarina ei kerro. Voi vain toivoa, että hieman lainatut tuolit toimivat romanttisena apuna. Vielä enemmän voi toivoa, että tuolit löytävät takaisiin kotiin.