Vuosien varrella olen kerännyt itselleni kivoja kesämekkoja roppakaupalla. Aina on ollut kesä mielessä, ja harvoin se kesä sitten todellisesti on ollut. Ainakaan sillä tavalla, että mekkoihin olisi voinut sonnistautua, ainakaan Suomessa. Ainakaan niin, että samaan aikaan olisi loma, ainakaan niin, että samaan aikaan olisi mekoille sopivaa lomaseuraa.

Mutta nyt! Oih, ihanaa, luksusta! Kesä, loma, kaupunki ja rakkaus, ihan yhtä aikaa!

Nautin joka hetkestä, nautin joka mekosta.

Aamulla puen aamuisen mekon koirien ulkoiluttamista varten. Se on arkinen ja väljä, alle puen taskulliset shortsit avaimia ja kakkapusseja varten. Koirat ovat innokkaita ja teemme hieman pidemmän lenkin. Puistikosta kuuluu lasten iloisia ääniä. Aurinko porottaa kuumasti, onneksi tuulee. Liikennevalojen vaihtumista odotellessamme katselemme veneitä ja leikkisästi kimaltelevaa vettä. Kauempana tuntematon mies sukeltaa aaltoihin mattolaiturilta.

Sitten mekko vaihtuu rantamekoksi, sellaiseksi, joka kivasti pyörii tuulen mukana bikinien päällä. Se nousee tietysti korkealle pyöräilessä, mutta ajattelen, että bikinit ovat säädylliset ja mekon alle mahtuva tuuli mukava. Seuraan tarkasti edessä pyöräilevän tytön liikkeitä. Hänen edessään isänsä näyttää reitin ja määrää vauhdin. Liikenne on vilkas ja välillä reitti kapenee vaarallisesti. Tyttö polkee kuin vanha tekijä. Ohitamme kauppahallin, katselemme kaukaisia saaria, haistelemme ruohon tuoksua. Rannalla on sopivasti väljää. Uimme haaleassa vedessä, luemme, laiskottelemme. Tyttö kelluu vihreällä krokotiilillä.

Uinti viilentää. Puen kaupunkimekon. Mies ja tyttö jatkaa rantailua. Poljen menemään kohti Esplanadia. Ihmisiä on paljon, kaikkialla. Useilla on kartta kädessä. Kuulen monia kieliä ja kikattelevaa naurua. Lukitsen pyöräni tolppaan ja lähden shoppailemaan ilmastoiduihin kauppoihin. Shoppailu on harrastus, tietenkään en osta mitään. Minä vain osallistun, ja omaksun.

Sopivassa vessassa vaihdan taas mekkoa. Cocktailmekkoni on kaunis, punainen tyköistuva kukkamekko. Siinä on tyylikästä käydä juomassa jääkylmää viiniä hienon hotellin terassilla. Tyttö käy ostamassa suklaajäätelön kioskista ja mieheni juo yhteistä viiniämme.

Kotiin pyöräilemme kauppatorin kautta. Pulleanpunaiset tomaatit, keltaiset herkkusienet ja vihreä tilli houkuttelevat väreillään. Hintatietoisina ostamme perunoita. Lähikaupasta haemme silliä ja tilliä. Kesäinen herkkuateria syntyy näistä ja ruokanautinnon jälkeen on taas aika vaihtaa vaatetusta.

Iltamekko on ohut ja hieman pidempi. Ihanan viileä, vaalea ja kuutamoromantikkaan sopiva, tanssimista varten luotu. Huomaan miettiväni sopivia kohteita. Onkohan jossakin laituritanssit? Puistotanssit? Lavatanssit? Terassitanssit?

Ainakin on katutanssit, yksityiset sellaiset. Joten ”saanko luvan” ja iIllan viimeinen koiralenkki taittuu tanssien, yhteen kiedottuina. Matka käy yli Pitkän sillan, Hakaniemen torin reunaa pitkin ja pikkuhiljaa oikeasti pitkän sillan yli kohti Pohjoisrantaa. Yö on pimenemässä, katuvalot näyttävät keltaisen ystävällisiltä. Yönviettäjät tupakoivat ravintoloiden ulkopuolella ja ravintolalaivoissa on tungosta. Sisäinen musiikki tekee askeleistamme liitävät, saa lantiomme keikkumaan tahdikkaasti, tiiviisti yhdessä. Koirat tanssivat keskenään, niitten tanssi ei tosin näytä yhtään sulavaliikkeiseltä. Ne pysähtyvät töksähtäen haistelemaan, ne näkevät jotakin ja ryntäävät siihen suuntaan. Pysähtymiset ja ryntäykset tapahtuvat eri aikoihin. Meitä nyitään sinnetänne. Mutta meitä se ei haittaa, pyörimme, askellamme, hymyilemme.

Mekko vaihtuu aikanaan pieneksi minimekkomaiseksi yöpuvuksi.