JUKAT, PEKAT, MAIJAT JA MUUT

Olen nähnyt teekupinkokoisia silmiä todella ihmeissään olleiden lasten päissä. Nämä lapset ovat kysyneet ”miksi”. He eivät ole tienneet, miten elämää tulisi elää. He eivät ole sisäistäneet onnistumisen aakkosia, he ovat eläneet kuin villiruusut asfalttipellossa. He ovat ottaneet, antaneet, ja pärjänneet. Kukin tavallaan, kukin tyylillään. He ovat olleet katuviisaita, kautta aikojen.

Itse olen kokenut luopumiseen tuskaa. Useasti. Ehkä liiankin, mutta joka kerta on ollut omalaatuisensa, ja omatuskaisensa. Ja joka ikinen kerta olen selviytynyt. Jotenkin.

Tiedän. Kliseemäisesti heitellään helposti ihan todella oikeita totuuksia. Ne kärsivät kuitenkin inflaatiosta jos niitä käytetään useasti ja kevyesti. On helppo kuulostaa järkevältä ja esimerkiksi sanoa, että lapsemme ovat meillä lainassa, ainoastaan lainassa, emme omista heitä. Meidän on huolehdittava, meidän on otettava vastuu, ja kun se aika koittaa, meidän on annettava vapaus, päästettävä irti.

Voimme olla tietäväisiä monella tavalla. Ymmärrämme, tuemme, elämme. Iloitsemme, saavutamme, harrastamme. Perhe-elämää tai ei, yhdessä tai erikseen, nyökkäämme, toimimme, teemme parhaamme. Vältämme vaaroja, kierrämme karit, olemme järkeviä.

Kauhistelemme epäonnistujia. Kuiskailemme selkien takana, paheksumme, emme missään nimessä hyväksy. Ja kohdatessamme näitä jo varjopuolella olevia luusereita hymyilemme, halailemme, ymmärrämme. Olemme milloin tahansa valmiita kuuntelemaan, tiedämme, miten ainutlaatuisia juuri nämä vaikeissa elämäntilanteissa painivat sankarit ovat, me olemme tässä, meihin voi luottaa.

Keskustelemme ongelmista onnistuvien ystäviemme kanssa, olemme huolissamme. Uskomattoman sopuisassa yhteisymmärryksessä – itse asiassa kenenkään sanomatta mitään – tiedostamme, että epäonnisista ystävistämme on päästävä eroon. Feilaajien on tajuttava tilanteensa, heidän on opittava luopumaan. Heidän on hyväksyttävä heikkoutensa. Me olemme tehneet tehtävämme. Olemme halailleet, ja tukeneet.

Ihan sama mistä kyse, tiedättehän. Lapset on tarkoitettu aikuistuvan. Koirat kuolevat yleisesti ottaen ennen omistajiinsa. Työpaikat ovat pärjääjille, sairaudet kohtaavat vastaanottavaisia ja ikä on valitettava biologinen tekijä, ihan väsyneitä epäonnistujia varten. Ja ihmiset eroavat toisistaan, ihan just niin. Mitä sitä jaarittelemaan. Puolet avioliitoista päättyvät eroon. On hyväksyttävä faktat, exästään on irrottauduttava, elämän ja onnistumisen on jatkuttava.

Jotkut kuolevat, toiset pärjäävät. Mitä siitä, jos jonkun lapsi ajetaan murskaksi suojatiellä 7-vuotiaana koulumatkallaan vaaleanpunainen reppu selässään? Entä mitä me sille voimme, että joidenkin lapset dokaavat, käyttävät huumeita, sekoittavat päänsä keinolla millä hyvänsä? Juovat ja sammuvat, who cares anyway? Tietysti liika on liikaa, useita naapurin Jukkia, Pekkoja, Maijoja ja Liisoja alkoholi tappaa jo hyvin nuoressa iässä. Ja tottahan toki se heikkoheimoinen Saara tissuttelee, käyhän se Mauno jatkuvasti vieraissa. Mutta jokaisen oma päätös on aina oma, eikö niin? Jos Saara päättää päivänsä, hän tekee sen vapaaehtoisesti.

Olen siis nähnyt ihmetteleviä lapsia. Jotkut näistä lapsista ovat olleet vähän aikuisempia, ryppyisiä, kutistuneita, täriseviä, mutta jonkun lapsia kuitenkin. Jotkut lapset ovat olleet omia, jotkut muuten vain läheisiä. Jotkut ovat olleet täysin vieraita. Yhdellekään en ole pystynyt antamaan selitystä, mutta kaikille olen tuntenut olevani velkaa.

Ajattelen kuitenkin. Mitä jos olisikin selitys, mitä jos ei tarvitsisi luopua, mitä jos saisi surra? Mitä jos ihminen saisi olla ihminen ihmisten joukossa, mitä jos meidät ihan oikeasti on tarkoitettu laumaeläjiksi? Mitä jos onnistuminen olisikin jotain muuta kuin mitattavissa oleva, mitä jos onnistuminen olisikin onni, tai rakkaus, tai muuten vain luolaihmisen tasolla olevia tarpeita tyydyttävä hyvä olo? Mitä jos kuitenkin yhdessä olisi ihanaa, yli rajojen, yli kaiken keksityn? Mitä jos ”anna kaikkien kukkien kukkia” ei olisikaan klisee?

 

 

 

  

Om mia bergenheim

Välkommen till paintaword! Här målar jag världen med ord i en härlig blandning av känslosam livslust, bubbel, humor, psykologiska vibrationer, svåra teman och mycket däremellan.
Det här inlägget postades i Uncategorized. Bokmärk permalänken.

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut /  Ändra )

Google-foto

Du kommenterar med ditt Google-konto. Logga ut /  Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut /  Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut /  Ändra )

Ansluter till %s