Mikä nautinko onkaan astua ulos jalkakäytävälle, mikä luksus asua kerrostalossa, miten ihanalta kuulostavat kaupungin äänet, miten hurmaavalta tuoksuvat pakokaasut! Olen takaisin hälinässä, piipahdan kahviloissa, kampaajalla ja terasseilla. Käyn avajaisissa, elokuvissa, tapahtumissa. Nautin jopa jatkuvasta parkkipaikan etsimisestä ja kävelen iloisesti pitkiäkin matkoja korkeissa koroissa. Olen onnellinen, olen jälleen helsinkiläinen, olen takaisin, yes, Helsinki, I am back!

Ja niin kuin olenkin selittänyt miksi en enää halua asua vilkkaassa kaupungissa, miten se ei sovi nykyelämääni, miten kaikki tungoksen keskellä on hankalaa. On koiratkin, eihän ne sopeudu kerrostaloon ja meteliin, ei sitten millään. Ja siellä autojen seassa koirat tuskin pystyvät tekemään tarpeitaan. Niin, ja tassut niillä tietysti aina ovat likaiset, ja postinjakajaakin varmasti haukkuvat.

Ja kaupat, miten hankalaa on käydä ostoksilla, ainakin ruokaostoksilla, miten kalliita pienet kaupat ovat. Miten mahdottoman vaikeaksi käy suunnittelu, kun valikoimat ovat mitättömät ja otettava on, mitä hyllyltä löytyy. Ja shoppailemaan pääsee tietty helposti lähiöstä, vaikkapa stadiin ja vaikkapa bussilla. Samalla voi nauttia viiniäkin, kun ei tarvitse ajaa. Ja käydä elokuvissa illalla. Tai tanssimassa.

No, tosiasiassa liikuin tietysti autolla ja kiroilin parkkipaikkojen vähyyttä. Viiniä en nauttinut, ja elokuvissa en käynyt, saatikka sitten tanssimassa. Aina oli kiire kotiin ulkoiluttamaan koiria. No, olihan toki nautinto tallustella luonnon keskellä, silloin kuin sinne pääsi. Luonnossa kun ei ole katuvaloja eikä puhtaanapitoa ja Suomen talvi on luminen, pitkä, pimeä ja märkä.

Olihan siellä lähiössä hyvätkin puolensa. Tyttö pyöräili kouluun. Kavereiden kanssa kävivät uimassa, hengailemassa, chillailemassa. Tulivat ne meillekin hengailemaan, esimerkiksi syömään. Siihen aikaan harrastin kokkailua – ei ollut muutakaan tekemistä. Toteutin kaikki unelmani hellan ja jääkapin välillä. Ruokaa siis riitti, kavereillekin. Tyttö halusi kuitenkin muuttaa Helsinkiin, olisi kuulemma tosi cool. Ja minä latelin miinuksia.

Nyttemmin nautin sitten aivan täysillä kaikista miinuksista, joita vuosikausia hoin totuuksina. Nautin Helsingistä, sen sielusta ja rytmistä. Tosiasiassa nauttisin ehkä vielä enemmän vielä vilkkaammasta kaupungista. Ainakin nauttisin lämpimämmästä säästä ja edullisemmasta ruoasta ja tietysti vieläkin suuremmista taidekokemuksista. Mutta Helsingissä kaikki on tuttua, turvallista ja suurin piirtein kävelymatkan päässä. Koiratkaan eivät hauku postinjakajalle, ja naapuritkin melkein jo tervehtivät. Ja lähikauppa kulman takana on aina auki, ja ne muut ostokset hoituvat vaikkapa kauppakeskuksissa. Ja merikin on lähellä, ja puistot ovat luontomaiset. Helsinki, rakas kotikaupunkini, sinusta on vaikea irtautua! Taidan jäädä syliisi – ainakin toistaiseksi. Ainakin parempia aikoja odotellessa.