VAIN (TYÖ)ELÄMÄÄ

Työ on nykyisin niin sanotusti kortilla. Töitä on vaikea saada, varsinkin jos on yli viiskymppinen. Töitä on kuitenkin paljon, varsinkin niille, jotka niitä tekevät. Ihmisiä arvioidaan työpaikan perusteella ja työ muodostaa usein tekijälleen identiteetin.

Tai ainakin ennen oli niin.

Tänään lähdin aikaisin töistä. Tarkoitus oli suorittaa muutama asia ja siinä samassa moikata kavereita. Ihmisiä oli töissä siellä täällä.

Perjantaifiilis oli läsnä, vaikka ulkona oli sumuisen synkkää.

Kaupungin keskustan tuntumassa pysäköin auton kadulle sitä varten maalattuun ruutuun. Ikävältä tuntuva tuuli teki loskansekaisesta sateesta jäätäävän. Kaksi haalareihin pukeutunutta pysäköinninvalvojaa suoritti intohimoisesti työtehtäviään. Parkkisakkkoja ilmestyi usean auton tuulilasiin. Hymyilin työnsä suorittaville. Arvelin heidän hymynsä hyytyneen, koska heitä ei hymyilyttänyt. No, syynsä kullakin. Kohotin olkapäitäni ja ostin parkkilipun automaatista.

Sipsuttaen korkeilla koroilla oikaisin puiston läpi kohti työväenopistoa, Arbista. Puisto oli harmaa, jotenkin masentuneen oloinen. Työväenopiston aula oli tyhjä, edes työssä olevaa vahtimestaria ei näkynyt. Värikkäitä vaatteita roikkui naulakoissa. Jatkoin matkaani kohti toisessa kerroksessa olevaa kansliaa. Se oli tietenkin suljettu, olihan perjantai. Pois lähtiessäni huomasin puistikossa patsaan, joka esitti alastonta miestä. Joku oli ilmeisesti veistänyt patsaan työkseen. Tuolloin patsas toivottavasti oli tuottanut iloa, tänään se näytti yksinäiseltä, työttömältä ja kodittomalta.

Päätin piristyä ja suuntasin kohti edellistä työpaikkaani. Ihanasti kevättä toivottavat pienet kukkien alut vihersivät iloisesti ovensuussa. Punaisensävyisessä toimistossa oli hämmästyttävän tyhjää, mutta paikalla olevat tyylikkäästi pukeutuneet entiset duunikaverini tervehtivät minua lämpimästi. Minulle tuli mukava olo, muistelin juuri sen työpaikan hyviä puolia. Ajattelin, että muualla olevat sopeutuvasti suhtautuvat exkollegani todennäköisesti käyttävät hiljaista kautta iisisti ottamiseen. Kohautin olkapäitäni ja lähdin viereiseen kahvilaan.

Tutut tarjoilijat olivat paikalla. Lounassalaattia oli jäljellä vaikka oli jo myöhään iltapäivällä. Jonoakaan ei ollut. Iloitsin väljyydestä ja oman pöydän tuomasta rauhasta. Hymyilin ja keskustelin henkilökunnan kanssa. Ennen siihen ei juurikaan ollut aikaa. Tänään tunnelma oli kiireetön ja rempseä.

Myöhemmin tankkasin auton lähellä kotiani olevalla huoltoasemalla. Taustalla talvisesti mököttävä pliisunharmaa meri oli osittain jäässä. Kuvittelin kesäiset lokit, kuvittelin jäätelön maun suuhuni, kuvittelin keltaisen auringon. Työntekijöitä ei näkynyt. Rantaa pitkin lenkkeili joku reipas koiranulkoiluttaja. Syötin korttini automaattiin ja valitsin sopivan summan. Muistelin entisiin aikoihin kuuluvia palveluasemia. Nuorilla oli tuolloin tapana viihtyä niissä, juoda kaakaota ja pelata flipperiä.  Joskus häiriköt saivat hengailustaan ammatiin. Se oli sellaista aikaa, että ihan kaikkeen ei tarvittu ammattitutkintoa.

Nykyisin on erilaista.

Työtehtävät ovat joustavia, joka todennäköisesti tarkoittaa, että töitä joko on tai ei ole. Ei oosta ei tietenkään makseta, ei ainakaan palkkaa. Joten myös työntekijöiden pitää olla joustavia, joka saattaa tarkoittaa venyviä ja moni-osaavia.

Mutta ei hullumpi idea, tarkemmin ajateltuna. Jos voisikin olla niin, että useita eri töitä voisi tehdä rinnakkain? Käyttää kaikkia osaamisalueitaan, ihan siis multitaskata. Olla aamupäivät siellä ja iltapäivät täällä? Muutaman ajan yhdessä ja toisen ajan toisessa? Käyttää joka ikistä erityistalenttiaan, jatkuvasti markkinoida itseään, olla huipulla, olla käytettävissä. Näyttää pätevyytensä, esiintyä vakuuttavasti, saada kiitosta ja laskuttaa perään? Arki-aamuisin esimerkiksi siivota assan vessoja, päivisin vaikkapa olla toimistotöissä, iltaisin harrastuksen ohjaajana ja viikonloppuisin vartijana? Tämähän tarkoittaisi vapautta ja valinnan varaa, ei tosiaankaan hullumpi ajatus! Mutta on vain yksi pieni mutta:

Kun niitä työtehtäviä ei tunnu olevan. Ainakaan yli viiskymppisille, ainakaan tarpeeksi. Paitsi niille, joilla on ne poissäästettyjen tekijöiden tehtävät, tietty.

Annonser

Om mia bergenheim

Välkommen till paintaword! Här målar jag världen med ord i en härlig blandning av känslosam livslust, bubbel, humor, psykologiska vibrationer, svåra teman och mycket däremellan.
Det här inlägget postades i Uncategorized. Bokmärk permalänken.

En kommentar till VAIN (TYÖ)ELÄMÄÄ

  1. Ping: Vain (työ)elämää | paintaword

Kommentera

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s