Naapurustoissa on hyvä tietää tietää miten tulisi elää ja toimia. On olemassa lukuisia kirjoittamattomia sääntöjä.

Naapureita tervehditään mieluiten nyökkäämälla. Myös hiljaisellä äänellä sanottu ”hei” tai ”päivää” on hyväksyttävää käytöstä. Täysin hyväksyttävää on olla kokonaan tervehtimättä naapureita. Ainoastaan jos naapurit ovat oikeasti tuttuja tai kavereita pysähdytään keskustelemaan. Hississä on täysin sopimatonta avata suunsa. Hengittää saa, mutta hiljaa. Yskimistä, niistämistä yms. tulee välttää.

Tämä etäällä pysyttelevä suhtautumistapa helpottaa seuraavaa vaihetta. Naapureille voi nimittäin huutaa. Jos joku pännii sen saa surutta jakaa naapurinsa kanssa, varsinkin jos kysinen naapuri on jotenkin töpeksinyt ja tahallaan tai tahattomasti aiheuttanut harmia naapurilleen. Tässä vaiheessa naapurin anteeksipyynnöillä ei ole mitään merkitystä. Hänelle voi esimerkiksi karjua: ”Oisit ajatellut aikaisemmin, senkin….”. Tässä tilanteessa on myös sopivaa uhkailla : ”Ellei tämä lopu/muutu/katoa, niiiiin….!!!!”

Naapureiden olemista saa kritisoida. Eräät valmistavat liian haisevaa ruokaa. Jotkut kuivattelevat pyykkiään liian pitkään. Toiset tamppaavat mattoja liian kova-äänisesti. Häiritsevää on myös liika hauskuus ja nauru, esimerkiksi yhteisissä tiloissa tai pihalla. Yhteisgrillin käyttöä kannattaa varoa. Joillakin naapureilla on ärsyttävän äänekkäät askeleet, varsinkin porraskäytävissä. Joillakin on koiria, kissoja tai muita eläimiä. Eräillä on lapsia, joskus jopa huutavia sellaisia. Jotkut menevät väärään aikaan töihin, toiset ei ollenkaan.

Listan voisi tehdä todella pitkäksi, vain mielikuvitus on rajana. Tässä vielä muutama varoitus. Auto toimii yllättävän usein naapuruutta koettelevana. Sitä voi helposti sekä ajaa, että pysäköidä täysin tyhmällä tavalla. Polkupyörä on lähes yhtä paljon tunteita herättävä, ainakin kaupungeissa. Kaikkien ihmisten ja eläinten luonnolliset tarpeet voivat aiheuttaa raivokohtauksia, kuten tietysti vääränlainen elämantapa. Taiteellinen toiminta voidaan helposti kokea kunnianloukkauksena. Kuvittele, että joku laulaa, tanssii tai soittaa musiikkia seinäsi takana! Puhumattakaan löyhkäävästä öljyvärimaalauksesta. Hävytöntä!

Jos sääntöihin on tottunut niitä ei huomaa. Ne ovat itsestäänselvyyksiä.

Mieheni on muukalainen. Hän ei ole tottunut. Hän on himpun verran eksoottisen näköinen ja puhuu suomea ranskaksi vähäsen murtaen. Hän tervehtii äännekkäästi ”Päivää!” ja keskustelee mielellään jopa ventovieraiden kanssa. Hän pyytää naapureita käymään. Hän tarjoaa apuaan. Hän ehdottaa viinilasillista pihalla. Hän kysyy, jos ei tiedä.

Häntä pidetään outona.

Mieheni pitää sitä tosiasiaa outona, että asuttuani kymmenen vuotta eräässä rivitalossa en tuntenut yhtään naapuria. Tiesin kyllä yhtä sun toista heidän elämästään, piha ei ollut äänieristetty. Tiesin heidän tavoistaan saunoa, käydä vessassa ja seurustella. He tiesivät tietysti samat asiat minusta. Mutta emme puhuneet keskenään. Lumityötkin tehtiin vaihtamatta sanaakaan.

Sääntöja voi rikkoa, omalla vastuulla. Mutta voiko niitä muuttaa? Mitä jos me kaikki naapuruston ihmiset tulisimme tutuiksi? Mitä jos ystävystyisimme ja hyväksyisimme? Mitä jos kestäisimme naurua ja meteliä, mitä jos nauttisimme naapurin ikkunasta tulevasta valkosipulintuoksusta? Mitä jos jaettaisiin kokemuksiamme, mitä jos suvaitsisimme erilaisia tapoja, elukoita, kulkuvälineitä? Mitä jos ihan aidon hyväntahtoisesti antaisimme tilaa elämälle, ilolle, erilaisuuksille? Ihan sillä tavalla kuin terasseilla tehdään?

Mitä jos naapurustostamme tulisikin valtava yhteisterassi, jolla kaikilla olisi hauskaa? Tarkoittaisiko se, että elämä olisi yhtä juhlaa?